13.2.2010

Hyvää Ystävänpäivää!

Hyvää ystävänpäivää!
Tämän hohtavahampaisen kaunokaisen tapasin vuosi sitten Teneriffalla. Minusta hän on niin suloinen, että haluan hänen kautta lähettää ystävänpäivä pusut kaikille.




9.2.2010

viimevuoden koruja

Viime kirjoittelusta on kulunut törkeän pitkä aika! Hävettää ihan. Tässä kuitenkin näytille pari viimevuotista korua jotka löytyivät koneen uumenista. Enemmänkin koruja olen tehnyt mutta esimerkiksi Nooralle tekemäni neljä korua jäivät kameran temppuilun takia kuvaamatta.

Tässäpä ensin Hellun musta akaattikoru.


Tämä puolestaan Hilkan pikkujoulukoru sammaleenvihreistä lasihelmistä. Himputin vaikea kuvatava. Helmien väri ei näytä yhtään oikealta.



Eilen saatu possurokotus sai kuumeen nousemaan ja käsivarsi tuntuu kainaloa myöten olevan kipeä, en siis kirjoittele enempää. Nukkekodin tilanteeseen saatte selvitystä myöhemmin.

14.10.2009

olenkohan tulossa kipeäksi?


Tuttavien kesken on melkein yleinen vitsi, että rakastan kaikkea sinistä ja turkoosia. Minun piti tehdä työkaverille "taivasjadesta" koru Aksulle, mutta jostain syystä siitä ei tullut mitään.
Mutta sitten korulaarista löytyi tumman punaisia isoja ja röpelöisiä makeanveden helmiä ja hopeinen riipus. Niistä oli pakko tehdä tälläinen ihan omaan kaulaan.


Aksun koru syntyi sitten vasta seuraavana iltana. Taivasjadea, hopeaa ja hirmuisesti pieniä siemenhelmiä.


Tälläinen chrysocolla-kivistä tehty sini-turkoosi syntyi jo aiemmin, joten kai vielä on toivoa.

29.9.2009

murinaa...

Tietokoneen kanssa on ollut pahoja ongelmia emolevyn (mikä se sitten onkin - onko sitten pentulevyjäkin??) rikkoontumisen takia. Nyt meillä on kuitenkin uusi työasema ja tämän kanssa sitten onkin opettelemista. Osa sähköposteista koneen hajoamisen jälkeiseltä ajalta on ilmeisesti "jossain", mutta onneksi kuvat ovat säästyneet. Kuvien siirtoon tarvittava ohjelma täytyy asentaa vielä. Hohhoijaa. Kunhan sen saan tehtyä, niin uusia koruja ja muutama nukkekotijuttukin tulee näytille.

Jotta viesti ei jää ihan kuvattomaksi, niin saatte ihailla poitsun kuvaamaa aho-mansikkaa. Nykykoululaiset hoitavat kasvien keräilyn digikameralla.





18.8.2009

teinipojan huoneeseen pakollisia juttuja

Vanhan nukkekodin poika oli alakoululainen reipas poju. Uuteen nukkekotiin muuttaa kuitenkin menevä varhaisteini. Sopivaa nukkea en ole löytänyt. Jos muu ei auta, niin täytyy yrittää itse massailla. Aiemmat nukkekokeilut ovat kyllä niin hirveitä, että niitä en uskalla täällä esittää.

Oma 11 v. poikani lukaisi Juhannuksen jälkeen kaikki Harry Potterit ja aloitti pari viikkoa sitten uuden kierroksen. Pakkohan nukkekotiinkin oli sitten Potterit tehdä. Linkki printteihin löytyy täältä.

Olin niin innostunut kirjoista, että kuvaan pääsi viimeistelemätön versio. Älkää murut katsoko liimakökköjä. NYT ne on poissa.


Nukkekodin poika on innokas luistelija joten hokkarit oli hommattava. Omat taidot ei näihin vielä riitä, mutta onneksi Lotta on mestari. Kiitos vielä kerran luistimista. Näille on käyttöä kunhan jäät kantaa!

4.8.2009

välillä koruja...

Täytyy muistaessa lisätä korujakin näytille... kesän aikana en juuri ole päässyt olemaan koneen ääressä niin pitkään, että ehtisin kuvia siirrellä.

Pialle tein viistehiotuista kuukivistä, tuntemattamasta keltaisista kivistä ja siemenhelmistä lukottoman korun.


Inkerille tein makeanvedenhelmiä. Koru on oikeasti enemmän violetti kuin kuva antaa ymmärtää.


Tämä on sitten minun ikioma! Kolminkertainen vaijeriviritys huurrettuja turkooseja lasihelmiä.



Tämäkin on ikioma. Luxoniasta ostettuja ihanan eläväisiä makeanveden helmiä, hopeinen lukko ja sydämän. Tämä ei kylläkään ole kovin omaperäinen, mutta tykkään siitä itse kovasti.

uusi nukkekotini

Tässäpä vihdoin kuvia uudesta talosta. Talolla ei ole vielä nimeä. Jos mieleen tulee jotain sopivaa, niin saapi ehdotella.




Talon sisustus tuotaa enemmän ongelmia kuin osasin etukäteen ajatella. Nämä oikeanpuoleiset pienet huoneet on ihan mahdottomia. Portaat vie niin ison tilan, että kalusteiden sijoittelu järkevästi ei onnistu. "Nimerkki 11 v". ehdotti hissin tekoa ja se tuntuisi aika järkevältä ratkaisulta, mutta miten sen oikein toteuttaisi? Jos jollain on ideoita, niin kertokaa!



Yhteen huoneeseen laitoin jo tapetit (sräppipaperia Pian askartelukaupasta) seinälle. Siinäkin huoneessa vain portaat haittaa. arhg!

26.7.2009

uutuuksia uuteen nukkekotiin

Vanha nukkekoti saa ensiviikolla uuden kodin. Hei vaanTiina!

Sain eilen tiedon, että uusi nukkekoti tuleekin jo huomenna maanantaina. Odotin sitä vasta ensiviikolla tulevaksi, joten nyt on korkea aika laittaa viime aikojen tuunauksia esille.

Ensimmäisessä kuvassa on uudelleen maalattuna vanha lipasto ja kaappikello, Molemmat on aikanaan hankittu Lidlistä. Hyllynpäällä on haisuvesipullon korkista tuunattu viinipullo.


Lähikuva pullosta. Mittaa pullolla on noin 1,5 senttiä. Ja kun olen juottanut teille tarpeeksi viiniä onkin korkea aika siirtyä...



... sänkypuuhiin. Sänky on vanha, mutta ompelin siihen uudet petivaatteet. Kotona ei kyllä ole pitsilakanoita.

21.7.2009

nukkekoti-innostus virinnyt taas...

Nyt ei ole kuvia tarjolla, mutta katsokaapa rakkaat ystävät linkin taakse...

http://www.aamulehti.fi/moro/uutisellista/nukkekodissa-pieni-on-ihanan-kiehtovaa-katso-hurmaava-video/119336

Selvennykseksi: minä tai nukkekotini emme esiinny linkissä.

Kesän aikana olen tehnyt vaikka mitä pientä kivaa nukkekotiin, mutta kameran kanssa on ollut pientä säätöä. Lupaan kuitenkin kuvia ehkä jo loppuviikosta. Muutakin uutuutta on nukkekotirintamalle tulossa, eikä enää niin pientä... täytyy vain perheen kanssa keskustella.

2.7.2009

onneksi on rakkautta

Huomenna sanovat toisilleen tahdon rakas työkaverini Ritva ja Ismo. Onnea molemmille
Sain kunnian tehdä Ritvalle hääkorun. Korussa makeanvedenhelmiä ja hopealukko.